Taalintehdas

Taalintehdas (ruots. Dalsbruk) on noin 1 700 asukkaan taajama Kemiönsaaren kunnassa. Kemiönsaari on Suomen suurin saari ,joka sijaitsee Lounais-Suomen saariston sydämessä. Yhtenäinen saaristoalue ulottuu Ahvenanmaalta Hankoon. Kemiönsaari itse kiinnittyy mantereeseen kahdella sillalla.

Taalintehdas on kehittynyt ruotsalaisen Daniel Faxellin vuonna 1686 perustaman Taalin masuunin ympärille. Faxellin jälkeen ruukin omisti mm. Billnäsinkin omistanut Mikael Hising. Tehdas on vaihtanut omistajaa yli 20 kertaa. Se toimi vielä vuonna 2010 Ovakon valssaamona, mutta loppuvuodesta 2010 se sai uuden nimen FNsteel. Sittemmin tehtaan toiminta on lopetettu. Ruukin vanhat masuunit ja hiiliuunit on osin restauroitu 2000-luvun alussa. Taajaman erikoispiirre on, että useat sen rakennuksista on perustaltaan tai kokonaisuudessaan rakennettu kuonatiilestä eli raudan valmistuksen sivutuotteena syntyvästä kuona-aineesta muotoilluista tiilistä. Taalintehtaan alueen asuinrakennuksista vanhimmat ovat 1700-luvulta.

Taajamassa on monta uudempaa kerrostaloa, terveyskeskus, Kemiönsaaren toinen kunnantalo, kaksi ruokakauppaa, vaatekauppoja, kotitarvikekauppoja, kaksi ravintolaa, rantahotelli, kaksi pankkia, apteekki, Alko, posti sekä monipuolinen vierasvenesatama.

Museovirasto on määritellyt Taalintehtaan historiallisen teollisuusalueen valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.

Lähde: Wikipedia